Uusia palveluita saatavilla!
Kajo Oy:stä voi nyt ostaa palveluita myös omakustanteisesti. Perhesparrauksella haluamme tukea perheitä, joilla ei välttämättä ole tarvetta perhetyölle tai avun pyytäminen tuntuu vaikealta. Monissa perheissä kuitenkin on haasteita, joihin toivotaan tukea. Vahvistu perheenä -palvelun kautta tuomme avun suoraan perheeseen. Havainnoinnin myötä pystymme syventymään yhdessä perheen kanssa niihin haasteisiin mitkä arkea kuormittavat. Tarjoamme vinkkejä ja tukea niin vauva-arkeen kuin teini-ikäisten hormonihuuruihin.
Lastenhoitopalvelua ei näillä leveysasteilla oikein ole saatavilla. Perheiden arki on hektistä ja aikatauluhaasteitakin tulee vastaan. Tarjoamme apua esimerkiksi lasten harrastuksiin viemisissä tai tulemme lapsen seuraksi koulun jälkeen. Hoidamme myös sairasta lasta, jotta vanhemman on mahdollista tehdä töitä. Lisäksi uskomme, että jokainen vanhempi tarvitsee välillä niin omaa kuin keskinäistä yhteistä aikaa, se lisää arjessa jaksamista. Haluammekin tarjota lastenhoitoa ihan kaikille perheille ja erityisesti niille, joilla ei ole lähiverkostoa.